Kansalaiset Medborgare

Yhdistys on perustettu 1997 ja merkitty yhdistysrekisteriin 1998.

Yhdistys perustettiin tavallisia kansalaisia varten, jotta he voisivat paremmin vaikuttaa itseään koskevaan lainsäädäntöön. Tavoite ei kuitenkaan ole osallistua poliittiseen järjestelmään edustuspaikkoja hankkimalla, vaan luoda kansalaisten etuja ajava vastavoima puoluekoneistoille. Ajatukselle ei ollut kysyntää vielä 90-luvulla, mutta nyt näyttäisi olevan.

Poliittisten päätösten vuoksi valtio velkaantuu koko ajan pahemmin. Vaikka kansalaisilla itsellään ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, silti viime kädessä me joudumme ne itse maksamaan. Veroina ja menetettyinä etuina.

Tulevien vuosien aikana kotitalouksien taloudelliset vaikeudet vain lisääntyvät. Valtionvelkojen korot ja lyhennykset, veronkorotuksina ja etujen menetyksinä, voivat olla monen kansalaisen tulotasolle aivan liikaa. Jo nyt korkealla verotuksella kansalaisten ostovoima ja veronmaksukyky on viety äärirajoille. Myös osa heistä, valtion tapaan, on ylivelkaantunut pyrkiessään säilyttämään elintasonsa.

Nykyisen edustuksellisen demokratian korjaaminen kansalaisten etuja ajavaksi vaatii sitä, että kansalaiset saavat oikeuden vahvistaa kansanäänestyksellä lait ja päätökset joita tehdään valtion, aluehallinnon ja kuntien tasolla. Lisäksi tulee olla oikeus vaatia kansanäänestyksiä jo tehtyjen lakien ja päätösten kumoamiseksi.
Esimerkkiä voidaan ottaa Sveitsistä, jossa perustuslaki turvaa kansalaisille nämä oikeudet.

Reijo Lahdenperä

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

01.03.1997

1§ NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Kansalaiset Medborgare.
Kotipaikka: Keminmaa

2§ TARKOITUS

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansalaisten oikeusturvaa, oikeudenmukaista kohtelua ja yhteiskunnallisten epäkohtien poistamista.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokous-, neuvonta-, keskustelu-, tiedotus-, -yms. tilaisuuksia sekä julkaisutoimintaa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää varainkeräyksiä.

RAJOITUKSET 

1
Yhdistyksen luottamustehtävissä ei voi toimia sellainen henkilö, joka toimii virkamiehenä tai luottamustehtävissä työntekijä- tai työnantajajärjestössä tai on jonkun puolueen jäsen.

2
Yhdistyksellä ei ole puoluepoliittisia tavoitteita, eikä se tule osallistumaan edustuspaikkojen hankkimiseen valtuustoista tai eduskunnasta.

3
Yhdistys ei voi tukea tai puoltaa minkään yksittäisen puolueen, ryhmän tai henkilön virkaa tai poliittista uraa.

MUUTA 
Kaikki hallituksen ja yhdistyksen kokoukset ovat julkisia.

3§ JÄSENET 

Yhdistyksen varsinaiseksi tai kannattajajäseneksi voi liittyä 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen tai Suomessa kotipaikan omaava ulkomaalainen, Suomessa rekisteröity yhdistys.

Yhdistyksen jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus. Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisestaan yhdistyksen kokouksessa.

JÄSENMAKSU 
Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun päättää vuosikokous.

JÄSENEN EROTTAMINEN

Yhdistyksen hallitus voi yksinkertaisella ääntenenemmistöllä erottaa sääntöjen vastaisesti toimineen tai jäsenmaksunsa laiminlyöneen jäsenen.

4§ HALLITUS

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, kolme (3) muuta jäsentä ja yksi (1) varajäsen. Puheenjohtaja kausi on kaksi (2) vuotta ja hallituksen jäsenistä puolet (1/2) ovat erovuoroisia vuosittain. Varajäsenen toimikausi on kaksi (2) vuotta.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kolmasosa (1/3) hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

PÄÄTÖSVALTAISUUS


Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet (1/2) sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

5§ YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

Yhdistyksen nimen ovat oikeutettuja kirjoittamaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai hallituksen erikseen nimeämä henkilö kukin yksin.

6§ TILIT

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavinen asiakirjoineen on annettava tilintarkastajalle viimeistään kuukausi (1kk) ennen vuosikokousta. Tilintarkastajan tulee antaa lausunto hallitukselle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta.

7§ YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLE KUTSUMINEN

Yhdistyksen kokoukset koolle kutsuu hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta vuosikokouksen päättämällä tavalla joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.

Yhdistyksen hallitus kutsuu ylimääräisen kokouksen koolle, mikäli 1/10 yhdistyksen jäsenistä niin vaatii hallitukselta kirjallisesti.

8§ YHDISTYKSEN KOKOUKSET

Yhdistyksen vuosikokous pidetään hallituksen määräämänä aikana helmi- maaliskuussa. Yhdistyksen kokouksessa jäsenmaksunsa maksaneella paikallaolevalla jäsenellä on äänioikeus, siten että henkilöjäsenellä on yksi (1) ääni, yhdistysjäsenellä on neljä (4) ääntä ja kannattajajäsenellä ei ole äänioikeutta.

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi (2) ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4, Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajan lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
7. Vahvistetaan seuraavan kalenterivuoden toiminta- ja taloussuunnitelma
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen (2) vuosi ja hallituksen jäsenet 4§:n mukaisesti
9. Valitaan tilintarkastaja ja hänelle varamies seuraavaksi tilikaudeksi
10. Päätetään liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus
11. Käsitellään muut mahdolliset kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen varsinaisen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

9§ SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Lukuunottamatta 2§, jonka muuttaminen vaatii yhdeksän kymmenesosaa (9/10) annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkautumisesta päättävän kokouksenpäättämällä tavalla.

Comments are closed.